Ikuinen puputyttö

Ps, Huomenna enää 10 päivää jäljellä!!

Kaunis Veera balladi

Veera pyysi mua ottamaan sen ylioppilaskuvat. En koe, että oisin erityisen hyvä valokuvaamaan, mutta suostuin kuitenkin yrittämään ja tekemään parhaani. En sitten tiedä kumpi yllättyi enemmän lopputuloksesta kuvaaja vai kuvattaja, mutta itse ainakin olen tyytyväinen!

 Tämä kuva on kyllä mun ehdoton suosikki!

20 days until U.S.

Eilen 10-vuotias pikkuveljeni kysyi multa:

"Jonna, milloin sää oikee lähet sinne Amerikkaan?"
Minä: " kahdeksas päivä, noin 20 päivän päästä".
"Se tulee liian pian, en mää pärjää täällä ilman sua!"

Ihana, sai sitä sit vähän halata.

Kilpajuoksu ajan kanssa

Kuten jo aiemmasta huomata saattaa, sain mun lähtöpäivän aika lyhyellä varoajalla ja toisinaan joudun kilpajuoksuun kellon kanssa, esimerkiksi junaan kiiruhtaessa. 

Tiistaina sain sähköpostin, että voin varata mun viisumihaastatteluajan! Näppärästi sitten heti työpäivän jälkeen rupesin varaamaan aikaa ja huomasin, että tällä viikolla ainut aika on seuraavana aamuna kello 8:10, joten varasin ajan ja sain vahvistuksen sähköpostiini. Vahvistusta tarkastellessa tajusin, että en ollut saanut vielä Cultural Carelta DS-2019 - lomaketta ja mulle iski pikkuinen epätoivo ja paniikki. Meille posti tulee kuitenkin vasta joskus kolmen-neljän maissa, joten toivoa kuitenkin oli vielä jäljellä.

Olin varannut autokoulun syventävän vaiheen ajotunnit tiistaille kolmesta eteenpäin ja lähdin sit ajamaan lomakkeet ja juna-aikataulut mielessä. Kaiken onneksi kotiin saavuttuani huomasin kirjeen keittiön pöydällä ja sieltä paljastui DS-2019 ja muuta tärkeää informaatiota. Tunnin sisällä kotiin tulosta istuin jo junassa matkalla Vantaalle. Tuttuun tapaan nousin "varmuuden varalta" linkusta muutama pysäkki liian aikasin ja hetken vesisateessa seikkailtua pääsin perille siskon perheen luokse.

Lyhyiden yöunien jälkeen heräsin aamulla kuudelta kaksosten avustuksella. Pojat oli vähän ihmeissään että kuka kumma vielä nukkuu kun aamu on jo pitkällä. Ei se auttanut kuin hieraista unihiekka silmistä, tarkistaa, että kaikki tarvittava on matkassa ja hypätä junaan ja metroon ja yrittää löytää oikea paikka.

Lähin sen verran ajoissa, että ehdin seikkailla oikealle ovelle ja jäätyä siinä odotellessa. Taisin näyttää aika eksyneeltä, sillä eräs vartija neuvoi mut sitten oikealle sisäänkäynnille.

Aluksi piti antaa passi luukulla olevalle virkailijalle, jonka jälkeen kutsuttiin nimeltä yksi kerrallaan turvatarkastukseen. Turvatarkastus oli kuin lentoasemalla, puhelin piti sammuttaa ja kaikki ylimääräinen piti jättää säilytykseen. Ainoastaan takin a tarvittavat dokumentit sai ottaa mukaan. Turvatarkastuksen jälkeen mut ohjattiin odotyshuoneeseen, jossa sain vuoronumeron.

Ensimmäisellä luukulla piti antaa kaikki tarvittavat dokumentit;

passi
DS-160 varmistussivu
DS-2019
SEVIS-kuitti

Mulla ei ollut erikseen tulostettuna passikuvaa, koska olin ottanut kuvani itse, enkä tajunnut, että se ois pitänyt tulostaa. Onneks kuvani oli latautunut sivulle onnistuneesti, enkä tarvinnut paperiversiota.

Seuraavalla luukulla annettiin sormenjäljet ja viimeisellä luukulla oli itse haastattelu. Kolmas luukku oli siis ainoa, jossa puhuttiin englantia ja virkailija kysyi vain muutaman kysymyksen, kuten olet siis menossa aupairiksi ja minnepäin menet. Lopuksi hän sanoi, että viisumi tulee noin viikon päästä postissa, moikka!

Sattumalta olimme varanneet saman haastatteluajan mun lentokaverin kanssa. Oli tosi kiva tavata ja tutustua jo jonkinverran näin etukäteen! Eipähän tarvi lähdön lähestyessä sitten miettiä, että kenen kanssa sitä oikeen lentää.

Keskustassa vielä tapasin ihania ystäviä, ja juteltiin ja kahviteltiin. Oli tosi mukava nähä pitkästä aikaa! Tän reissun aikana kerkesin myös ostaa yo kengät ja otattaa mun ylioppilaskuvat sekä hoitaa ja viihdyttää ihania mussukoita, eli kaiken kaikkiaan todella hieno reissu!